tiistai 17. tammikuuta 2012

Valkoiset pitsikuvioiset villasukat

Ensimmäiset valkoiset sukat tuli tehtyä tuossa. En varmaan olisi muuten valkoista ostanut, mutta joulunpukin toivelahjoihin kuului mustavalkoiset villasukat, ja niistä sitten jäi vajaa kerä tähteeksi.

Hilkuille meni langan riittämisen kanssa, ehkä metri jäi lopulta jäljelle reunapitsin virkkauksen jälkeen. Hyvä vaan,  ei jäänyt jämälankapalleroa pyörimään enää. :)




Ohje sovellettu Novitan sukkalehden ohjeesta L: "Kärki auki-sukat".

Mutta kuten tarkkaavaisimmatkin teistä varmasti huomaa, miun sukissani on kärki. Ja lankana seitsemän veljestä (ei Alpaca niin kuin ohjeessa käsketään) puikot 3,5 (ei 3) ja aloitussilmukoita 50 (ei 63). Tein myös pitsin yläreunaan, kun se jotenkin vaikutti sopivan tilanteeseen.






Jostain syystä palmikkoneuleen tekeminen on hirmuisen vaikeaa, siis että saisi saman kerrosluvun. Et jotenkin en vain osaa laskea niitä kerroksia palmikoissa et onko nyt 5 vai 6 kerrosta tehtynä... ja sit huomaa vasta 5 senttiä neulottuaan et "joo'o, kyl tossa yhdessä kohtaa on vaan 5 kerrosta palmikoiden välissä.". Mut kuka niitä nyt enää jaksaa alkaa purkamaan siinä vaiheessa.




Noh, tämmöiset tuli tehtyä kumminkin. Mitähän sitä sitten neulois....


8 kommenttia:

  1. Ooooh... <3 Ihanat! Tätä mallia kuolasin jo lehteä selatessa, ja nyt vielä enemmän. Tahtoo kanssa! Ihanan hömppäromanttiset sukat, sopivat siis mulle kuin nenä päähän! ;)

    VastaaPoista
  2. Kyllä nää tuli jo mustan nahkahameen kanssa koeajettua, ihan hyvin toimivat. ;)

    Mut siinä novitan ohjeessa tosiaan on ihan älytön aloitussilmukkamäärä, et kannattaa sunkin varmaan harkita vähän pienemmällä määrällä tekemistä..

    VastaaPoista
  3. Ainii! Ei kannata tehdä sitä ohjeen mukaista langankiertoa noissa palmikoiden viereisissä pitsinauhoissa. Tulee muuten törkeen isot reijät.

    Ohjeessa on 1. kerrokselle: nurja, nurja, langankierto, ylivetokavennus, kavennus yhteenneulomalla, langankierto, nurja, nurja.

    2. kerrokselle: n, n, o, o, o, o, n, n.

    Niin tee se 1 kerros aina ilman noita langankiertoja. Seuraavalla kierroksella vaan teet lisäyksen nappasemalla siitä kavennuksien ja nurjan välisen langan ja teet siitä vaan suoraan oikean.

    Olipa ehkä sekavasti selitetty... ymmärsitkö? :D

    VastaaPoista
  4. Mulla kans ekat palmikot meni vähän reisilleen.Sitte honasin et silmukkamerkit on ihan loistava apu juuri tälläseen työhän.Laitan silmukkamerkin aina sille palmikonkierto kerrokselle ni siit on sitte helppo laskee.Suosittelen! :)

    VastaaPoista
  5. Lotta, kiitos aivan loistavasta vinkistä! :) Mulla ei silmukkamerkkejä olekkaan, kun en ole koskaan moisia kaipaillut, mutta nytpä niille voisikin olla käyttöä...

    Ja kiitos Heli. :) Näistä tuli aika kivat munkin mielestä.

    VastaaPoista
  6. Tulin kurkkaamaan blogiasi ekaa kertaa ja ihastuin täysin näihin neulomiisi sukkiin. Kauniit!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)