maanantai 21. tammikuuta 2013

Musta korvaläpällinen pipo Crystal-langasta

Ja kun sanoin että innostuin pipoista, tarkoitin joka sanaa....




Ei mennyt kauaa kun piti jo päästä toteuttamaan seuraava idea. Eli korvaläppäpipo pitkillä letillä, myöskin Crystal-langasta. Neulottu puikoilla 10 ja lankaa meni melkein kerää. 1,7 kerää tms. 




Ohje on muuten sama kuin edellisen postaukseni harmaan pipon, ja jonka ohjeen pohjana on tämä Novitan ohje, mutta tähän improvisoin lisäksi korvalaput.

Korvaläpäthän tehdään ihan ekana läppäpipoon. 




Nuo läpät on tehty 5:llä aloitussilmukalla ja lopuksi 11 silmukan levyisiä olivat sekä 11 kerrosta korkeita. 1 o, 1 n joustinneuletta koko matkalta. Sitten luotu läppien väliin 5 silmukkaa ja toiseen väliin 46 - (11+11+5) = 27. Eli käytännössä pipon silmukkamäärä on sama kuin ohjeessa. 




Lettejä varten leikkasin langasta pitkiä pätkiä, pujottelin ne korvaläpän aloitussilmukoiden välistä ja letitin ja solmin mustalla 7-veljestälanganpätkällä.  (Mustasta piposta on muuten yllättävän vaikeaa saada kuvia joissa erottuisikin jotain. Eli pahoittelen alla olevan kuvan haileaa sävyä, mutta pakko oli vähän brightnessii lisätä et näkyis vähän jotain muutakin kuvassa kuin pelkkä iso karvatupsuinen musta patukka.)




Tosin, koska halusin toisen lasketteluun sopivan pipon, innostuin tekemään tähän vielä vuoren mustasta fleecestä, jonka sitten harsin paikoilleen. Myös korvaläpät on vuoritetut.... ja ah kun on lämmin pipo! :) 



Kyllä taas Maijan kelpaa. :) 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)