tiistai 18. lokakuuta 2011

Outoa tauluintoa

Veli löysi vintiltään vanhat taulunkehykset ja lahjoitti ne sitten meikäläiselle jos vaikka keksisin niille jotain. Ovat tuollaiset valkoiset, kultaisella reunuksella ja nuhjaantuneetkin monin paikoin.


Paikoitellen kehyksissä on jopa maaliroiskeita, vihreetä, sinistä, vaaleansinistä.... niille tarttee varmaan tehdä jotain, ne ei oikein sovi siihen nuhjuiseen yleiskuvaan, kun ovat ihan väärällä tavalla nuhjuiset. Noh, kuitenkin....


Noh, nyt sit iski tauluinspiraatio, se kaipaa selkeesti valkoisia nuhjuisia kukkasia itseensä, joten ei muuta kuin pohjaa väkertämään. Vielä kun alakerrasta löytyi kovalevyä valmiiksi, niin pienellä sahauksella ja vuoleskelulla sain jopa aika nopsasti aikaan kehyksiin juuri loistavasti istuvan pohjan. Tosin, joutui aika paljonkin lopulta vuoleskelemaan että se sopi kehyksiin , kun ei ole ihan suorat kulmat kehyksessä... eikä se nytkään siihen mahdu kuin yksin päin, mutta sehän on sivuseikka! Taulunsivuseikka!

(Ja kun inspis iskee, silloin ei ehdi edes vaatteita vaihtamaan! Sankarimme sitten sahasi innoissaan kovalevyä pihamaalla pinkeissä sukkahousuissa, mustavalkoisessa hamosessa, violeteissa krokseissa ja vaaleanpunaisessa verkkatakissa! Eikä pidä unohtaa vaaleanpunaisia helmiä, sekä mustia työhanskoja! :D Itsekin naureskelin että nyt jos joku ottais kuvan niin huhhuh.... :D )


 Nuo on joku ihan itte väkertänyt nuo kehykset alunperin, ja myös itse maalannut valumista päätellen... Eikä ole ihan kaikkein oksattominta listaa käyttänyt, kuten alakuvasta näkee.... Herkän karskit kehykset kuitenkin. Kelpaa! :)


Pohjamaalasin sen kovalevyn sileämmän pinnan Gessolla, sit suoritan pikku hionnan jahka se on kuivunut, enimmät röpelyydet veke ja sitten luonnostelun kautta maalaamaan. :)


Jännää sinäänsä, yleensä tulee tehtyä taulu ja mietittyä sen jälkeen minkälaiset kehykset siihen sitten sopisi. Nyt tuli ensin nähtyä kehykset ja mietittyä minkälainen taulu siihen sopisi. Hieman outoa, mutta hauska huomata että sekin keino toimii, koska tiedän jo tasan tarkkaan mimmoisen taulun siitä teen ja oon jo aika varma et siitä tulee vielä pirun hieno taulu! ...Jahka siis tuo pohjamaalikin edes kuivuis eka...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)